UniCafesta kymmenkertainen luomun suomenmestari

UniCafe saavutti kymmenennen voittonsa Luomu SM -kilpailussa. Kisassa tarkasteltiin ammattikeittiöiden luomun käyttöä vuonna 2024.
UniCafen luomuhankintojen kokonaismäärä vuoden 2024 aikana oli 67 849 kiloa, mikä tarkoittaa noin 40 grammaa luomua asiakasta kohden. Luomutuotteiden tarjoaminen on pitkään ollut vakiintunut osa Ylvan operoimien UniCafe-ravintoloiden hankintojen vastuullisuutta.
”Olemme ylpeitä siitä, että olemme onnistuneet tuomaan luomutuotteet osaksi opiskelijoiden arjen lounashetkiä. Kymmenes voittomme kertoo siitä, ettei kyse ole yksittäisistä teoista, vaan vuosien johdonmukaisesta työstä”, Ylvan ravintolaliiketoiminnan johtaja Anne Immonen kertoo.
UniCafessa luomuvalikoimaa ylläpidetään ja kehitetään pitkäjänteisesti. Luomukilojen neljän kärjen muodostavat kahvi, maito, soijajogurtti ja tofu.
“Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen on UniCafen toiminnan ytimessä. Meille jokainen annos on mahdollisuus tarjota ravitsevaa ja vastuullisesti tuotettua ruokaa”, summaa hankinta- ja tuotekehityspäällikkö Susanne Reiju.
Ravintola- ja ruokapalvelualan toimijat kilpailivat Luomu SM -tittelistä tänä vuonna kahdettatoista kertaa.
Luomu SM -kilpailuun osallistuvat automaattisesti kaikki Portaat Luomuun -ohjelmassa mukana olevat ruokapalvelutoimijat. Ohjelmassa on tällä hetkellä mukana lähes 150 organisaatiota, ja näihin liittyviä toimipaikkoja noin 2 000.
Kilpailussa sekä yksityiselle että julkiselle sektorille on kolme sarjaa. Sarja määräytyy ravintolassa tai ruokapalvelussa vuoden aikana tarjottavien aterioiden määrän mukaisesti. UniCafe ylsi voittoon Suuri yksityinen toimija -sarjassa 5,4 prosentin luomuosuudella raaka-ainehankinnoissa.
UniCafe liittyi Portaat luomuun -ohjelmaan vuonna 2013. Luomutuotteiden osuutta kasvatetaan kaikissa UniCafe-ravintoloissa suunnitelmallisesti. Valikoima kattaa jo noin 200 erilaista tuotetta.
Luomu SM -kilpailun tulokset julkistettiin keskiviikkona 1.10. Helsingissä järjestetyssä Luomuelintarvikepäivässä. Luomun käyttöasteet tarkistettiin ammattikeittiöiltä saaduista ostotilastoista. Ammattikeittiöiden Luomu SM -kilpailu on järjestetty vuodesta 2014 lähtien.
Lisätietoja:
Anne Immonen
Liiketoimintajohtaja, ravintolat
+358 40 512 5008
anne.immonen@ylva.fi
Susanne Reiju
Hankinta- ja tuotekehityspäällikkö
p. +358 400 576 283
susanne.reiju@unicafe.fi
