Vappu huipentuu Mantan lakitukseen – UniCafe mukana tapahtuman kumppanina
Vuonna 2026 on HYYn vuoro lakittaa kaupunkimme kaunein Itämerenneito, Havis Amanda. UniCafe on kumppanina mukana mahdollistamassa Suomen suurinta yleisötapahtumaa, joka kerää vuosittain peräti 80 000 hengen yleisön.
Vapun parhaat bileet järjestetään tietysti tänäkin vuonna Mantalla. Mantan lakitus on yksi Helsingin tärkeimmistä vappuperinteistä, ja tänä vuonna lakituksesta vastaa HYY.
UniCafen osuus huipentuu festarilavalla nähtävään ohjelmanumeroon, jossa juhlakansaa laulattaa UniCafe-lähettiläs MASSE: luvassa on muun muassa IG:stä tuttu UniCafe Anthem!
Tänä vuonna Mantan lakituksen teemana on Itämeri. Ylvan tekemän luontovaikutusselvityksen mukaan yli 60 prosenttia Ylvan ravintolaliiketoiminnan rehevöittämispotentiaalista sijoittuu Itämeren valuma-alueelle. Tämän vuoksi Ylva on jo kahtena vuonna lahjoittanut vaikuttamistyöhön keräämänsä varat Itämeren suojeluun ja sen tilan parantamiseen.
Ponnista aaton juhliin Unarista
UniCafet palvelevat kampuksilla myös vappuaattona, ja UniCafe Kaivopihasta lounasta saa aina kello 19.45 saakka. Vapun viettoa kannattaakin pohjustaa hyvällä ja ravitsevalla lounaalla.
Kaikkien UniCafe-ravintoloiden lounaslistat ja aukioloajat tarkistat helposti mobiilisovelluksesta menu.unicafe.fi sekä verkkosivuilta www.unicafe.fi
Vapun parhaat etkot ja jatkot Myöhässä
Myöhä Café & Barissa ollaan iloisissa juhlatunnelmissa koko vappuviikon ajan. Lounasajan jälkeen tarjolla on pikkupurtavaa ja juomaa kampanjahintaan. Karaoke, pöytäfudis sekä lukuisat lautapelit tarjoavat rentoa ajanvietettä isolle tai pienelle porukalle.
Mantan lakituksen teemaa pääsee Myöhässä fiilistelemään jo tiistaina 21.4., jolloin Manta Crew järjestää ravintolassa kaikille avoimen meriteemaisen musavisan.
Makoisat vappuherkut tilaat helposti ennakkoon UniCafesta
Ilman simaa ja munkkeja ei ole vappua. UniCafen paikan päällä paistettujen vappumunkkien ja oman siman ennakkomyynti käynnistyy maanantaina 13.4.
Ennakkotilauslomakkeen voit täyttää kaikkien UniCafeiden kassalla, ja tuotteiden nouto tapahtuu valintasi mukaan joko keskiviikkona 29.4. tai torstaina 30.4. Kysy lisää lähimmästä UniCafesta!
Lisätietoa:
IG: @mantanlakitus
Kuva: HYY, Ville-Veikko Niemelä.