Itse tehtyä ja tuoretta – uusi UniCafe Biokeskus avautuu Viikissä
Viikissä Biokeskus 1:n tiloissa maanantaina 26.8. avautuva UniCafe Biokeskus tarjoaa alusta asti itse tehtyä ruokaa lähiraaka-aineita unohtamatta.
UniCafen uusin ravintola tuo yhteen kaiken sen, mikä tekee Viikin kampuksesta erityisen ja tunnistettavan: suomalaiset, puhtaat raaka-aineet, maalaistorien runsauden ja konstailemattomuuden sekä uusien ruokainnovaatioiden terävimmän kärjen.
Kaikki ravintolassa tarjottavat ruoat valmistetaan alusta lähtien itse. Leipomotuotteista, kuten lounaalla tarjottavasta hapanjuurileivästä ja -sämpylöistä, vastaa ravintolan oma leipuri.
”Haluamme osoittaa, että korkea omavalmistusaste ja tuoreiden lähiraaka-aineiden hyödyntäminen on mahdollista myös isossa opiskelijaravintolassa”, kertoo Ylvan ravintoloiden liiketoimintajohtaja Anne Immonen.
”Tavoitteenamme on myös jatkossa löytää lisää yhteistyömahdollisuuksia lähialueen toimijoiden kanssa, ja siten lisätä entisestään lähituotannon osuutta tarjonnassa. Konseptimme keskiössä on paikallisuus, ja toivotammekin kaikki viikkiläiset lämpimästi tervetulleiksi ravintolaamme”, Immonen jatkaa.
Helppoa ja nopeaa asiointia itsepalvelulinjastolla, tuoreita houkutuksia kilohintaan ruokatorilta
UniCafe Biokeskuksessa on käytössä asiointia sujuvoittava itsepalvelulinjasto, jossa ovat tarjolla päivän lämpimät lounasvaihtoehdot.
Itsepalvelulinjaston tuotteiden maksaminen tapahtuu heti ravintolan sisäänkäynnin yhteydessä olevalla itsepalvelukassalla. Opiskelijat saavat lounaasta alennuksen näyttämällä maksamisen yhteydessä Frank-sovelluksen QR-koodia. Helsingin yliopiston henkilökunnalle on muiden UniCafeiden tapaan edullinen henkilökuntahinta.
Ravintolan ruokatorilla on aamuisin klo 8.00–10.00 tarjolla monista herkullisista vaihtoehdoista koostettavaa aamiaista. Aamiaisen vetonauloja ovat muun muassa yön yli haudutettu kaurasuurimopuuro, itse paistettavat rapeat vohvelit sekä hapanjuurisämpylät.
Vaihtoehtoisesti tarjolla on myös valmiiksi paketoitu runsas aamupalabuffet, joka sisältää kaurasuurimopuuron, suolaisen tai makean vohvelin, kananmunan, sämpylän ja levitteen, jogurttibaarin sekä kahvin tai teen.
Lounasaikaan ruokatorin valikoimasta löytyy muun muassa ruokaisia salaatteja, pikkelibaari sekä oman leipomon päiväntuoreita tuotteita. Ruokatorin lounas toimii punnitse, maksa ja nauti -periaatteella.
Edullista lounasta kaikille viikkiläisille
Normaalihintainen päivän lounas maksaa UniCafe Biokeskuksessa 8,70 euroa. Opiskelijahintainen peruslounas maksaa 2,95 euroa ja jatko-opiskelijahintainen lounas 5,55 euroa. Helsingin yliopiston henkilökuntahinta päivän lounaalle on 7,00 euroa. Vegaaninen annos on kaikille asiakkaille 10 senttiä muita vaihtoehtoja edullisempi.
Ruokatorin tuotteiden kilohinta on 14,90 euroa, ja asiakkaat voivat koostaa itse juuri haluamansa kokoisen annoksen. Aamupalabuffetin hinta on kaikille asiakkaille 16,00 euroa, ja aamupalan voi myös koota erikseen hinnoitelluista tuotteista valikoiden. Ruokatorin tuotteista ei saa opiskelija-alennusta.
UniCafe Biokeskus on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8.00–18.00 ja lauantaisin klo 11.00–16.00. Lounasta on tarjolla arkisin klo 11.00–18.00 ja lauantaisin klo 11.00–16.00. Aamiainen on katettu ruokatorille maanantaista perjantaihin klo 8.00–10.00.
Ravintola on avoinna kaikille asiakkaille, ja lounasta sekä leipomotuotteita on mahdollista ostaa myös mukaan.
Myöhemmin syksyllä avautuu myös Biokeskus 2:n puolelle erillinen palvelupiste, jossa on tarjolla nopeaa helpotusta suolaisen ja makean nälkään.
UniCafe Biokeskus sijaitsee osoitteessa Viikinkaari 9.
Kaikkien UniCafeiden lounaslistat sekä ajantasaiset aukioloaikatiedot näet mobiilisovelluksesta menu.unicafe.fi sekä verkkosivuilta www.unicafe.fi
Lisätietoa:
Anne Immonen
liiketoimintajohtaja
+358 40 512 5008
anne.immonen@ylva.fi