Skip to content

Ylva ja UniCafe julistautuvat syrjinnästä vapaaksi alueeksi

Ravintoloiden liiketoimintajohtaja Anne Immonen ja Culture & People Officer Aino Pekkarinen Syrjinnästä vapaa alue -merkin kanssa Ylvan toimistolla.

Ylva ja UniCafe tuovat esille vahvan sitoutumisensa yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen julistamalla tilansa ja työyhteisönsä syrjinnästä vapaaksi alueeksi. Osoituksena julistautumisesta löydät kaikista toimipaikoistamme Syrjinnästä vapaa alue -merkin.

Valtakunnallinen, kaikille avoin Syrjinnästä vapaa alue -kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen kampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt voivat kertoa sitoutumisestaan syrjimättömyyden periaatteeseen.

Ylvassa ketään ei aseteta eriarvoiseen asemaan sukupuolen, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen, perhesuhteiden, vammaisuuden, terveydentilan, mielipiteen, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

”Liittyminen mukaan Syrjinnästä vapaa alue -kampanjaan on luonnollinen jatkumo yhdenvertaisuustyöllemme, ja siksi kampanjan sisältöön ja sanomaan oli helppo sitoutua. Syrjimättömyys on jo pitkään ollut meille keskeinen arvo, ja toivomme Syrjinnästä vapaa alue -merkkien tekevän osaltaan työtämme ja tahtotilaamme näkyvämmäksi myös asiakkaidemme ja kumppaneidemme suuntaan”, toteaa Ylvan Culture & People Officer Aino Pekkarinen.

Syrjinnästä vapaa alue -merkit auttavat viestimään Ylvan arvomaailmasta

Ylvan eettiset ohjeet ja toimintaperiaatteet on koottu Code of Conduct -ohjeistukseemme. Meillä on myös lakiin kirjattu velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää työpaikalla. Tähän tähtäävät toimenpiteet on kirjattu Ylvan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaan.

Epäkohtien ilmoittamista varten olemme luoneet anonyymin ilmoituskanavan, jonka kautta kuka tahansa työntekijä, asiakas, yhteistyökumppani tai muuten vain Ylvan toimintaa seuraava henkilö voi antaa palautetta tai kertoa huomaamastaan epäkohdasta. Työmaillamme edistämme inklusiivisuutta myös vuonna 2019 käynnistyneen Inklusiivinen työmaa -hankkeen kautta.

”Koen, että Syrjinnästä vapaa alue -merkeillä on tärkeä viestinnällinen tehtävä turvallisen tilan luomisessa, sillä ne tekevät uudella tavalla työkulttuurimme ja toimintatapamme näkyviksi”, Pekkarinen summaa.

Toivomme tehtäviimme mahdollisimman monia eritaustaisia ihmisiä sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, uskontoon tai vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Oppiaksemme lisää erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä järjestimme koko henkilöstöllemme yhdenvertaisuuskoulutuksen alkuvuoden 2022 aikana. Koulutus toteutettiin yhteistyössä Helsinki Pride -yhteisön kanssa, jonka kumppani olemme jo kolmatta vuotta.

Julistautuminen syrjinnästä vapaaksi alueeksi on meille konkreettinen keino tehdä sitoutumisemme syrjimättömyyden periaatteeseen näkyväksi asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä henkilöstöllemme.

Lisätietoja:

Aino Pekkarinen
Culture & People Officer
+358 40 542 4626
aino.pekkarinen@ylva.fi

Syrjinnästä vapaa alue -kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto Fimu, Vammaisfoorumi, Ihmisoikeusliitto, Seta, Nuorisoyhteistyö Allianssi ja oikeusministeriö. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi julistautuminen merkitsee syrjinnän vastustamista, siihen puuttumista ja kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustamista.

Lisää kampanjasta: https://yhdenvertaisuus.fi/syrjinnastavapaa.fi

Ravintoloiden liiketoimintajohtaja Anne Immonen ja Culture & People Officer Aino Pekkarinen Syrjinnästä vapaa alue -merkin kanssa Ylvan toimistolla.